Tällä hetkellä on menossa kolmas viikko kokonaisuudessaan kuuden viikon akuutinhoitotyön harjoittelusta. Harkkaa suoritan ensiavussa joka siis norjaksi kääntyy akuttmottak. Täällä homma toimii samalla tavalla kuin Suomessa, eli jokaiselle opiskelijalle nimetään yksi tai useampi ohjaava sairaanhoitaja jonka kanssa vuoroja sitten tehdään. Täällä opiskelijan tulee tehdä viikossa neljä päivää harjoittelua Suomen viiden päivän sijaan (ei ollenkaan huono ratkaisu sanon minä), koska myös ohjaajat tekevät lyhyempää työviikkoa. Minulle ohjaajaksi nimetty Tone teki ensimmäisen viikon yövuoroa, joten ensimmäinen viikko meni joka päivä eri ohjaajan kanssa. Hiukan kismitti, mutta näinhän se homma joskus menee myös Suomessa. Tonen kanssa pääsin kuitenkin tekemään vuoroja heti toisella viikolla ja ihana ohjaaja onkin!
Mitäs ensiavussa sitten tehdään käytännössä? Homma eroaa normaalista osastosta aikalailla. Ensiavussa ei ole käytönnössä kuin kahdeksan tarkkailupaikkaa (obspost) potilaille ja näillekin paikoille otetaan vain sellaisia potilaita, jotka pystyvät itse huolehtimaan itsestään. Näilläkin paikoilla potilaita ei pidetä yhtä yötä pidempään vaan siirretään tarvittaessa muille osastoille. Aamuvuoron alkaessa voi tilanne olla se, että paikalla on muutama potilas eiliseltä ja hekin omatoimisia. Aamut alkavat siis yleensä rauhallisissa tunnelmissa kahvia juoden ja päivän töihin valmistuen (mukavaa vaihtelua muihin harkkoihin verrattuna!). Hoitotarvikkeita tarkistetaan ja täytetään tulevan päivän varalle. Työt alkaa sitä mukaan kun potilaita saapuu ambulanssilla tai muilla tavoilla ensiapuun. Kiireisin aika on yleensä 11-17 välillä päivästä riippuen. Ensimmäinen homma potilaan saapuessa on arvioida potilaan kiireellisyys eli antaa potilaalle triagekoodi. Potilaalta otetaan perusmittaukset ja laitetaan kanyyli paikoilleen. Lääkäri tulee katsomaan potilasta triagekoodin määrittämän ajan sisällä ja päättää jatkotoimenpiteista.
Henkilökunta on todella mukavaa ja kaikki puhuvat enemmän tai vähemmän hyvää englantia. Jos ei muuten löydetä yhteisymmärrystä niin onneksi aina on olemassa google translate joka oikein kätevästi kääntää sanat tarvittaessa ymmärrettävään muotoon (gallestein on sitten suomeksi sappikivet, tiedoksi vaan). Ohjaajani Tone onkin oikeastaan yksi harvoista, joka ei puhu niin hyvää englantia, mutta hyvin tullaan juttuun englanti-ruotsi-norja-suomi sekoituksella. Potilaista suurin osa on tähän mennessä ymmärtänyt englantia tai vaihtoehtoisesti "viittomakieltä". Keskenään hoitajat puhuvat luonnollisesti norjaa, mutta eipä tuo ole haitannut. Norja muistuttaa hyvin paljon ruotsia, joten tarkasti kuunneltaessa saa jutun päästä yleensä kiinni (enemmänkin vois toki ymmärtää jos ruotsin opiskelu olis joskus kiinnostanut, terkkuja vaan sille lukion 5,3 keskiarvolle ruotsista). Tärkeimmät sanat on kuitenkin tullut jo opittua tässä kolmen viikon aikana joten eiköhän sitä norjaa ala pikkuhiljaa ymmärtää yhä enemmän.
Kanylointia, ekgn ottamista ja muita "perushommia" on saanut harjoitella paljon ja niihin on tullut paljon varmuutta. Paljon on myös ehtinyt nähdä tässä kolmen viikon aikana! Aina kun ensiapuun tulee akuutimpi tapaus, sitä saa mennä katsomaan ja tarvittaessa auttamaan. Mieleenpainuvimpia tapauksia on ehdottomasti eräskin herra, joka oli sirkkelöinyt omaa kättään sen puun sijaan. Yliannostuksia, murtuneita neniä, sydänongelmia ja autokolareita on myös mahtunut tähän muutamaan viikkoon. On se aika jännää seurata miten homma toimii kun paikalla on sairaanhoitaja, anestesiahoitaja, ortopedinen hoitaja, pari anestesialääkäriä, ortopedi, muutama kirurgi, röntgenhoitaja ja radiologi. Labrahoitajaa unohtamatta! Kaikki siis yhden henkilön kimpussa.
Tiistaina pääsin päiväksi ambulanssin matkaan. Kaiken kaikkiaan keikkoja tuli kokonaiset yksi kappale koko vuoron aikana, mutta parempi sekin kuin ei mitään :D Näkipä miten homma toimii käytännössä.
Kolme viikkoa siis vielä jäljellä ensiavussa, sen jälkeen onkin luvassa viisi viikkoa vanhainkodissa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti